Keskustan puoluekokous Lahdessa on mielenkiintoisin poliittinen tilaisuus Suomessa pitkään aikaan. Kokouksessa valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja, jolle lankeaa pääministerin tehtävät Matti Vanhasen väistyessä. Puoluesihteerin vaali on myös erittäin suuren mielenkiinnon kohteena. Etukäteen arvioituna mikään henkilövalinta ei ole selvä. Puoluekokous päättää myös uusista varapuheenjohtajista. Tämä vaali on kieltämättä jäänyt kahden muun vaalin varjoon kaiken mediakohun keskellä. Tärkeintä on, että puoluekokouksesta lähtee yhtenäinen Keskusta kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Keskinäisen eripuran aika pitää olla nyt ohi.
Keskustan on mielestäni selkeämmin asetuttava koko Suomen kehittämisen takuumieheksi. Uusi puoluejohto joutuu linjaamaan suuntansa puoluekokouksen antamien evästysten ja kokouksessa hyväksyttävän tavoiteohjelman perusteella. Uuteen talouskasvuun tarvittavat mahdollisuudet löytyvät kaikkialta Suomessa. Metsiemme puuvarat, maaperän rikkaudet, peltojemme kasvuvoima ja osaavat ihmiset takaavat hyvän tulevaisuuden Suomelle. Todellinen hyvinvointi syntyy vain tuottavasta työstä, jota on tarjolla koko maassa. Meidän on kunnostettava maan liikenneverkko hyvään kuntoon. Tällä vaalikaudella on tätä työtä jo aloitettu. Elävä maaseutu ja hyvinvoiva kaupunki eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan ne takaavat Suomen menestymisen jatkossa entistä paremmin.
Tavataan Lahdessa. Olen ehdolla varapuheenjohtajaksi ja toivon siihen tukeanne. Haluan olla rakentamassa vahvaa Keskustaa, joka rakentaa koko maata tasapuolisesti. Keskustan tehtävänä on pitää Suomi kunnossa.
Hannu Hoskonen, kansanedustaja